Asuntokuntien asumistasoa tarkastellaan tässä asumisväljyyden ja asumisahtauden avulla. Asumisväljyys oli vuoden 2019 lopussa Helsingissä henkeä kohden 34 neliötä ja asuntokuntaa kohden keskimäärin 64 neliötä. Ahtaasti asuvia asuntokuntia oli 35 000 ja ahtaasti asui yhteensä lähes 130 000 helsinkiläistä. Siten vallitsevan ahtauden määritelmän mukaan helsinkiläisistä asuntokunnista joka kymmenes ja asukkaista joka viides asui ahtaasti.

Asuntokuntien asumisväljyys vaihtelee suuresti asuntokuntakoon ja hallintaperusteen mukaan, mutta myös muun muassa talotyypin ja syntyperän mukaan. Alueen kerrostalovaltaisuus tarkoittaa pienempiä asuntoja, vähäisempää asumisväljyyttä ja suurempaa ahtaasti asuvien osuutta. Helsingin pienimmät asunnot löytyvät 1940-luvulla ja 1920-luvulla valmistuneista kerrostaloista. Ulkomaalaistaustaiset asuvat muita selvästi ahtaammin ja asuminen poikkeaa monella muullakin tapaa suomalaistaustaisten asuntokuntien asumisesta. Tietoja vieraskielisten asumisesta ja asumisväljyydestä löytyy osoitteesta: http://ulkomaalaistaustaisethelsingissa.fi/fi/asumisvaljyys

Lapsiperheet asuvat muita ahtaammin

Käytännössä asumisahtaus on yleisintä lapsiperheillä ja liittyy erityisesti elinvaiheeseen, jolloin perheessä on alle kouluikäisiä lapsia. Vuoden 2018 lopulla 51 prosenttia perheistä, joissa oli alle kolme vuotiaita lapsia, asui Helsingissä ahtaasti. Perheen ja lasten kasvun seurauksena lapsiperheet muuttavat usein suurempaan asuntoon ja asumisväljyys kasvaa. Perheistä, joissa oli alaikäisiä lapsia, 34 prosenttia asui vuoden 2018 lopulla ahtaasti. Perheistä, joissa lasten ikää ei rajata, 37 prosenttia kahden vanhemman lapsiperheistä ja 13 prosenttia yhden vanhemman lapsiperheistä asui ahtaasti. Sellaisista asuntokunnista ja perheistä, joissa ei ole alaikäisiä lapsia, suhteellisen harvat asuvat ahtaasti. Muista kuin ns. lapsiasuntokunnista vain 4 prosenttia asui vuoden 2018 lopulla ahtaasti, kun mukaan lasketaan myös 164 000 yksinasuvaa. Ahtaasti asumisen määritelmän mukaan yksin asuva ei voi koskaan asua ahtaasti riippumatta siitä, kuinka monta neliötä hänellä on käytössään.

Asumisväljyys vähentynyt isoilla asuntokunnilla

Yhden ja kahden henkilön asuntokunnat asuivat väljemmin kuin useamman henkilön asuntokunnat. Vuoden 2019 lopulla yksin asuvilla helsinkiläisillä oli käytössään 48,8 neliömetriä. Neljän hengen asuntokunnalla oli enää 23,4 neliömetriä ja kuuden hengen asuntokunnalla 16,4 neliömetriä asuinpinta-alaa henkilöä kohti. Vuoden 2009 jälkeen henkilöä kohti laskettu pinta-ala on pysytellyt pienillä 1-3 henkilön asuntokunnilla ennallaan, mutta suuremmilla asuntokunnilla pinta-ala on laskenut.

Pinta_ala henkeä kohti asuntokannan koon mukaan 1992_2019.xlsx

Asuinpinta-alan pieneneminen suuremmilla asuntokunnilla näkyy selvästi, kun tarkastellaan asunnon keskipinta-alan kehitystä asuntokuntakoon mukaan. Vuonna 2019 lopulla yksin asuvilla oli käytössään 48,8 neliömetriä ja kahden henkilön asuntokunnilla 70,6 neliömetriä. Asuinpinta-alat olivat saman suuruiset kuin vuonna 2009. Neljän henkilön asuntokunnalla oli vuonna 2019 käytössään keskimäärin 93,6 neliömetriä, mikä oli 2,3 neliömetriä vähemmän kuin vuonna 2009. Kuuden henkilön asuntokunnalla asuinpinta-ala pieneni vuosina 2009-2019 keskimäärin 5,8 neliömetriä, 104,3 neliömetristä 98,5 neliömetriin. Seitsemän henkilön ja sitä suuremmilla asuntokunnilla asuinpinta-ala pieneni vastaavasti 6,8 neliömetriä, 107,8 neliömetristä 101 neliömetriin, eli yhden pienen huoneen verran.

Vuokra-asunnoissa asuvilla pienempi asumisväljyys

Omistusasunnoissa asuttiin keskimäärin väljemmin kuin vuokra-asunnoissa. Ero on suurin, kun mittarina käytetään asuntokuntien asuntojen keskikokoa. Omistusasunnossa asuvien asuntokuntien asuntojen keskikoko oli Helsingissä vuoden 2019 lopussa 77,2 neliömetriä ja henkilöä kohti laskettu pinta-ala 38,1 neliömetriä. Vuokralla asuvien asumisväljyys oli vastaavasti 51 neliömetriä ja 29,7 neliömetriä. Vakinaisesti asuttujen omistusasuntojen keskikoko oli siis keskimäärin 26,2 neliömetriä suurempi kuin vuokra-asuntojen. Yksin asuvilla pinta-alojen välinen ero hallintamuotojen välillä oli 19,4 neliömetriä. Kaksi henkilöä sekä viisi henkilöä ja sitä suuremmilla asuntokunnilla asuntojen keskikokojen välinen ero omistus- ja vuokra-asuntojen välillä oli yli 25 neliömetriä.

Viime vuosina pinta-aloihin perustuva asumisväljyys on kasvanut omistusasunnoissa asuvilla asuntokunnilla, erityisesti kolme henkilöä ja sitä pienemmillä omistusasuntokunnilla. Asumisväljyys on puolestaan vähentynyt isoilla asuntokunnilla, kuten aiemmin todettiin. Erityisesti se on kuitenkin vähentynyt vuokra-asunnoissa ja vuokra-asuntojen isoilla asuntokunnilla. Kun vuokra-asunnossa asuvilla kuuden henkilön ja sitä suuremmilla asuntokunnilla oli vuonna 2010 käytössään 99,8 neliömetriä, laski se vuoteen 2019 mennessä 90,5 neliömetriin.

Asumisväljyys hallintaperusteen ja asuntokuntakoon mukaan 2010-2019.xlsx

Asumisahtaus vähentynyt ASO-asunnoissa ja omakotitaloissa asuvilla

Ahtaasti asuvien osuus oli vuonna 2018 pienempi kuin 2000-luvun alussa mutta hieman suurempi kuin vuonna 2006. Vuodesta 2007 alkaen ahtaasti asuminen kasvoi sekä omassa osakehuoneistossa että vuokralla asuvilla. Kun aiemmin omassa omakotitalossa oli asuttu muita väljemmin, vuonna 2018 ahtaasti asuvien asuntokuntien osuudet olivat eri hallintamuodoilla verrattain lähellä toisiaan, lukuun ottamatta asumisoikeusasumista (ASO).

Asumisoikeusasunnoissa ahtaasti asumisen osuus on vähentynyt eniten, vuosina 2000–2018 se laski 13 prosentista 7 prosenttiin. Asumisoikeusasunnoissa ahtaasti asuvien osuuden lasku liittyy todennäköisesti paitsi asumisoikeusasumisen määrälliseen kasvun niin myös asuntokuntakoon pienentymiseen, kun lapset ovat muuttaneet pois ensimmäisistä 2000-luvun alussa valmistuneista asumisoikeusasunnoista. Myös omakotitaloissa ahtaasti asuvien osuus on laskenut selvästi koko 2000-luvun.

 

 

Asumisväljyys pienin Alppilan ja Harjun kaupunginosissa

Asumisväljyys oli Helsingissä pienin kantakaupungin pohjoispuolella Alppiharjun, Vallilan ja Kallion peruspiireissä, alueilla joissa pienten asuntojen osuus on Helsingin suurin. Pienin asuntokuntien asuntojen keskikoko löytyi Alppiharjun peruspiiristä Alppilan ja Harjun osa-alueilta, missä asuntojen keskikoko oli vuonna 2018 vain 38,4 neliömetriä. Se on selvästi vähemmän kuin vakinaisesti asuttujen asuntojen seuraavaksi pienin keskikoko 45,7 neliömetriä Kallion peruspiirin alueella. Alppiharjun peruspiirissä oli myös Helsingin pienin henkilöä kohti laskettu asuinpinta-ala, 28,5 neliömetriä. Siitä huolimatta, että Alppiharjussa myös pienten 1-2 hengen asuntokuntien osuus oli Helsingin suurin, 95 prosenttia. Suurin asumisväljyys oli Östersundomin, Kulosaaren ja Länsi-Pakilan peruspiireissä, missä asuntokunnilla oli käytössään keskimäärin yli 40 neliömetriä henkeä kohti.

Kun mittarina käytetään ahtaasti asumista eli huoneita kohti laskettua henkilömäärää, ahtaimmin Helsingissä asuttiin kantakaupungissa, Ullanlinnan ja Kruununhaan peruspiireissä, missä asuntokunnista yli 14 prosenttia oli vuonna 2018 sellaisia, joissa asui enemmän kuin yksi henkilö huonetta kohti. Määrällisesti eniten ahtaasti asuvia oli Kampinmalmin, Kallion, Mellunkylän, Ullanlinnan ja Vuosaaren peruspiireissä, joissa oli kaikissa yli 2000 ahtaasti asuvaa asuntokuntaa. Ullanlinnassa ja Vironniemessä asuinpinta-ala henkilöä kohden oli kuitenkin selvästi suurempi kuin kantakaupungin pohjoispuolella tai koko kaupungissa keskimäärin, Vironniemessä 38,9 ja Ullanlinnassa 37,7 neliömetriä. Huonelukuun perustuva asumisahtauden määritelmä ei huomioi asunnon huoneistopinta-alaa, joka voi olla suuri, vaikka huoneita on vähän, niin kuin Vironniemen ja Ullanlinnan peruspiireissä, joissa pääosa asuntokannasta on rakennettu ennen 1930-lukua.

Asumisväljyys peruspiireittäin.xlsx

Asumisväljyyden kasvu pysähtyi vuonna 2007

Asumisväljyydessä tapahtuvat muutokset ovat vuositasolla vähäisiä, mutta pidemmällä aikavälillä suunnan muutokset näkyvät selvästi. Asumisväljyys kasvoi ja asumisahtaus väheni Helsingissä tasaisesti koko 1990-luvun aina 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppupuolelle saakka. Henkilöä kohden laskettu asuinpinta-ala ylitti Helsingissä 30 neliömetriä vuonna 1990 ja kasvoi sen jälkeen hitaasti mutta tasaisesti. Vuosina 1990-2007 henkilöä kohden laskettu asumisväljyys kasvoi keskimäärin neliömetrillä joka viides vuosi. Vuoteen 2007 mennessä asuinpinta-ala henkilöä kohti oli Helsingissä kasvanut 34,2 neliömetriin. Sen jälkeen pinta-alan kasvu pysähtyi ja vuonna 2019 se oli saman suuruinen kuin vuonna 2007.

Henkilöä kohden lasketun asuinpinta-alan kasvu pysähtyi myös Espoossa ja Vantaalla, hieman Helsinkiä myöhemmin. Espoossa asuinpinta-ala henkilöä kasvoi 36,2 neliömetriin vuoteen 2012 mennessä, mikä on saman verran kuin vuonna 2019. Samoin Vantaalla henkilöä kohden laskettu asuinpinta-ala kasvoi 35,0 neliömetriin vuonna 2012, mikä oli myös vuoden 2019 pinta-ala. Muualla Suomessa henkilöä kohden laskettu asuinpinta-ala on sen sijaan pääkaupunkiseudusta poiketen jatkanut kasvuaan. Henkilöä kohden laskettu asuinpinta-ala kasvoi koko Suomessa vuoteen 2019 mennessä 41 neliömetriin.

 

Asuntokuntien asuntojen keskikoko lähestynyt viime vuosina muita PKS:n kuntia

Vuonna 1990 helsinkiläisten asuntokuntien asuntojen keskikoko oli keskimäärin 61,1 neliömetriä. Asuntokuntaa kohden laskettu asuinpinta-ala kasvoi tasaisen hitaasti vuoteen 2010 saakka, jolloin se oli kasvanut 63,7 neliömetriin. Sen jälkeen asuntokuntaa kohden laskettu pinta-ala ei ole Helsingissä juurikaan muuttunut, ja vuonna 2019 se oli täsmälleen saman verran kuin vuonna 2010.

Asuntokuntien asuntojen keskikoko kasvoi vastaavasti myös Espoossa ja Vantaalla, mutta lähti Helsingistä poiketen vuoden 2010 paikkeilla lievään laskuun, joka jyrkkeni selvästi vuoden 2016 jälkeen. Vuonna 2019 vantaalaisten asuntokuntien käytettävissä oleva asuinpinta-ala oli enää 71,8 neliömetriä eli saman verran kuin vuonna 1990. Vuoteen 2019 mennessä Espoossa asuntokuntien asuinpinta-ala laski 79,1 neliömetriin, vuoden 1999 tasolle. Tämän seurauksena helsinkiläisten asuntokuntien asuntojen keskikoko oli vuonna 2019 lähempänä Espoota ja Vantaata kuin kertaakaan aiemmin vuoden 1990 lopun jälkeen

Se että Espoossa ja Vantaalla henkilöä kohden laskettu asuinpinta-ala ei lähtenyt samalla tavalla laskuun kuin asuntokuntaa kohden laskettu pinta-ala, viittaa Espoossa ja Vantaalla asuntokuntarakenteessa tapahtuneisiin muutoksiin ja pienten asuntokuntien osuuden kasvuun. Espoossa ja Vantaalla asuntokuntakoon pieneneminen on jatkunut ja viime vuosina voimistunut, toisin kuin Helsingissä, jossa asuntokuntien keskikoko on ollut samaa 1,87 henkilöä per asuntokunta suuruusluokkaa viimeiset kaksikymmentä vuotta.

Helsingissä asuntojen keskikoko kasvoi hieman kahden ja kolmen hengen asuntokunnilla

Vuosina 2016-2019 asuntokuntien asuntojen keskikoko pieneni kaikissa pääkaupunkiseudun suurissa kunnissa ja koko maassa. Eniten asuinpinta-ala pieneni Vantaalla, tarkastelujaksolla yhteensä 2,7 neliömetriä. Suurin osa tuosta vantaalaisten asuntokuntien asuinpinta-alan pienenemisestä kertyi vuosilta 2018 ja 2019. Espoossa asuinpinta-ala pieneni yhteensä 1,2 ja koko maassa 0,7 neliömetriä. Helsingissä pudotusta oli vain 0,2 neliömetriä eli asuntokuntien asuinpinta-alat pysyivät vuosina 2016-2019 käytännössä ennallaan. Asuinpinta-alojen kehitys kuitenkin vaihteli asuntokuntakoon ja asuinkunnan mukaan.

Asuinpinta-alat pienenivät eniten suurilla asuntokunnilla, asuinkunnasta riippumatta. Suurin pudotus oli Espoossa, jossa kuuden hengen asuntokuntien asuinpinta-ala pieneni vuosina 2016-2019 yhteensä 5,6 neliömetriä. Toiseksi suurin pudotus oli Helsingissä, missä kuuden henkilön asuntokuntien asuinpinta-ala pieneni samaan aikaan keskimäärin 2,2 neliömetriä. Vantaalla vastaava pudotus kuuden hengen asuntokunnilla oli 1,6 neliömetriä ja koko maassa 1,7 neliömetriä.

Pienillä, kolme henkilöä ja sitä pienemmillä asuntokunnilla asuinpinta-alan kehitys sen sijaan vaihteli asuinkunnittain. Kun Vantaalla ja Espoossa asuinpinta-alat pienenivät kauttaaltaan eri kokoisissa asuntokunnissa, niin Helsingissä ja koko maassa kahden ja kolmen hengen asuntokuntien asuinpinta-alat kasvoivat hieman. Koko maassa tuo kasvu oli suurempaa kuin Helsingissä. Vuosien 2016 ja 2019 välillä kahden ja kolmen hengen asuntokunnilla asuinpinta-ala kasvoi koko maassa keskimäärin neliömetrin ja Helsingissä keskimäärin puoli neliömetriä. Vantaalla kahden ja kolmen hengen asuntokunnilla asuntojen keskikoko sen sijaan pieneni vastaavalla aikavälillä 2016-2019 keskimäärin yhden neliömetrin. Yksin asuvilla erot asuntojen keskikoon muutoksissa olivat pääkaupunkiseudun kuntien välillä samaa suuruusluokkaa. Yksin asuvilla asuntojen keskikoko pysyi vuosien 2016 ja 2019 välillä Helsingissä ja koko maassa ennallaan, mutta pieneni Vantaalla 2,2 ja Espoossa 1,3 neliömetriä.

Ahtaasti asuvia helsinkiläisiä lähes 130 000

Vuonna 2019 ahtaasti asuvia oli Helsingissä 35 000 asuntokuntaa eli 10,3 prosenttia asuntokunnista. Ahtaasti asuvia asukkaita oli samaan aikaan 129 500 eli 20,4 prosenttia helsinkiläisistä. Asuntokuntien huonelukuun perustuvan asumisahtauden kehitys on ollut asuinpinta-alaan perustuvan asumisväljyyden muutoksen peilikuva.

 

Ahtaasti asuminen laski Helsingissä koko 1990-luvun aina vuoteen 2006 saakka. Vuodesta 2009 alkaen Helsingin ahtaasti asuvien osuus on ollut hieman muita pääkaupunkiseudun kuntia korkeammalla. Alimmillaan vuonna 2006 ahtaasti asuvia oli 28 000 asuntokuntaa ja 103 000 henkilöä, mikä tarkoitti että 9,3 prosenttia asuntokunnista ja 19 prosenttia helsinkiläisistä asui ahtaasti. Seuraavina vuosina ahtaasti asuvien asuntokuntien määrä kasvoi keskimäärin 1500 asuntokunnalla vuodessa aina vuoteen 2016 saakka. Vuonna 2017 ahtaasti asuvien asuntokuntien määrä kasvoi enää 700 asuntokunnalla. Sen jälkeen ahtaasti asuvien asuntokuntien määrä alkoi vähitellen laskea, ensin 400:lla ja vuonna 2019 yhteensä 500:lla asuntokunnalla.

Helsingissä ahtaasti asumisen laskua vauhditti 1990-luvulla ja vielä 2000-luvulle tultaessa yksin asumisen yleistyminen ja asuntokuntakoon pieneneminen. Asuntokuntakokoa pienensi muun muassa se, että nuoret vanhempiensa luota lähdettyään valitsivat aiempaa useammin yksinasumisen ja lykkäsivät parisuhteen aloittamista, yhteen muuttamista ja perheen perustamista. Vuodesta 2007 alkaen asumisahtaus ei enää laskenut eikä asumisväljyys kasvanut, koska asuntokuntien keskikoon pieneneminen pysähtyi ja Helsingin väkiluku alkoi kasvaa voimakkaasti kotimaisen ja ulkomaisen muuttovoiton seurauksena. Vastaava asumisväljyyden kasvun taittuminen on löydettävissä myös monista muista eurooppalaisista kaupungeista, joissa väestönkasvu on ollut viime vuosina voimakasta. Tukholmassa asuntokuntien käytössä oleva huoneistopinta-ala on pysähtynyt 33 neliömetriin per henkilö, joka oli myös vuoden 2019 taso. Samoin Wienissä asumisväljyys kasvoi vuoteen 2011 saakka, jolloin wieniläisillä oli käytössään keskimäärin 38 neliömetriä, saman verran kuin vuonna 2019.

Ahtaasti asuvat asuntokunnat Helsingissä ja vertailualueilla 1990-2019.xlsx

Taustaa

Asuntokuntien asumisväljyyttä tarkastellaan asunnon käyttävissä olevan asuinpinta-alan eli asunnon keskikoon ja henkilöä kohti lasketun asuinpinta-alan avulla, sekä käyttämällä vallitsevaa määritelmää asumisahtaudesta. Pieni asuinpinta-ala viittaa ahtauteen. Suomessa vallitsevan ahtauden määritelmän mukaan asuntokunta asuu ahtaasti, jos huoneita on vähemmän kuin yksi henkilöä kohti, kun keittiötä ei lasketa huoneeksi.

Kaikki kolme asumisväljyyden mittaustapaa ovat meillä yleisesti käytössä. Henkilöä ja asuntokuntaa kohti laskettu pinta-ala painottaa tilaa ja tilatarvetta, kun taas ahtaasti asumisessa eli huoneita kohti lasketussa henkilömäärässä korostuu toiminnallisuus ja laskennallinen huonetarve, johon vaikuttaa asuntokunnan jäsenten lukumäärä. Ahtaasti asumisen nykyisen, vuodesta 1990 käytössä olleen määritelmän mukaan asunto on normaali tai tilava kun jokaisella on tarvittaessa käytettävissään vähintään yksi oma huone.

Kansainvälisissä vertailuissa asumisväljyys ilmoitetaan yleensä asuinpinta-alana henkilöä kohti. Myös EU:n tilastovirasto Eurostatin asumisahtauden vertailevassa tilastoinnissa tilastoyksikkönä on asuntokunnan sijaan henkilö. Asumisväljyydestä on kuitenkin usein käytettävissä vain jokin karkeampitasoisempi tieto, esimerkiksi huonemääriltään erikokoisissa huoneistoissa asuvat tai eri pinta-alaluokkiin kuuluvat. Joskus on tyydyttävä ainoastaan tietoon asuntokannan asuntojen keskikoosta. Lisäksi asumisväljyyden kaupunki- ja maavertailua vaikeuttaa se, että asunnon pinta-alan laskentatapa vaihtelee jonkin verran maittain. Esimerkiksi parveke saatetaan laskea asunnon pinta-alaan, tai kuten Suomessa, sitä ei lasketa asunnon pinta-alaan.

Pinta-alojen osalta on huomattava, että asuntokuntien asuntojen keskikoko ei ole sama kuin asuntokannan asuntojen keskikoko, koska asuntokuntien asunnoissa ovat mukana vain varsinaisissa asunnoissa vakinaisesti asuvien asuntokuntien ja henkilöiden eli asuntoväestöön kuuluvien asunnot. Asuntokantaan sen sijaan sisältyvät sekä vakituisesti asutut asunnot että vailla vakinaisia asukkaita olevat asunnot ja huoneistot, sekä asuntola- ja laitosasunnot, silloin kun ne täyttävät asunnon määritelmän. Tarkastelussa käytetty tilastointiajankohta on aina vuoden lopun tilanne, vaikka sitä ei erikseen mainittaisikaan.

 

 

 

 

Uutisia: 

Miten asuntokuntien asumisväljyys on pääkaupunkiseudulla viime vuosina muuttunut? (21.1.2021)